PeterPanBike

torstai 9. helmikuuta 2012

8.2. Auckland - Kaitaia

Aamiaisaika kello 7:15 ja pieni kävely Columbus -kahvilaan, josta saatiin maittava aamiainen. Taksilla vuokraamolle, paperiasiat kuntoon, pyörien pakkaus ja baanalle. Ajettiin aluksi viitisenkymmentä kilometria Muriwai -rannan lähelle kahvitauolle, josra hienot näkymät Tasmanin merelle. Seuraavaksi jatketiin 16 -tietä, joka kierteli ja kaarteli ylösalas ja meren lähellä aina 12 -tien risteykseen saakka, jonkä jälkeen oltiin Waiopua -luonnonpuiston alueella ja stoppina metsän suurin puu, yli 2000 -vuotta vanha Tane Mahuta. Pikku pätkä Raweneen, josta lautalla yli ja loppumatka Kaitaiaan makeata mutkapätkää pitkin. Monipuolinen päivä maaston osalta. Mutkat kallistuvat kivasti, mikä tekee niistä maksimaalisen nautinnollisia ajaa.

Sää oli tänään puolipilvinen ja 20-27 välissä koko päivän. Ilma on raikas ja eteneminen ei tunnu yhtään raskaalta. Hieman tuli vettäkin loppumatkasta, mutta ei kastumiseen asti. Päivän action numerosta vastasi Tapio, joka merta ihastellessa ei huomannu, että ollaan kääntymässä huoltoasemalle ja otti pienen tökkäsyn Hessun pyörään. Pientä pintanaarmua laitteissa, mutta miehistö ok.

Aamiainen nro. 1

Ready to go!

Päivän harvoja tasasia pätkiä. Jokke tulee panillaan peesissä.

Lalli ja iso puu Tane Mahuta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti